Tietojenkäsittelytieteen seuran toiminta

Yleiskokous

Seuran yleiskokous järjestetään kerran vuodessa Tietojenkäsittelytieteen päivien yhteydessä.

Teemapäivät

Vuosittain järjestettävillä Tietojenkäsittelytieteen päivillä pyritään levittämään tietoa ajankohtaisista aiheista ja niihin kohdistuvasta kotimaisesta tutkimuksesta. Uudessa muodossaan päiviä on vietetty vuodesta 1998 lähtien.

Tapahtumat

Seura on ollut mukana järjestämässä useita kansainvälisiä kongresseja ja seminaareja.

Aiemmin Seuran toimintaan kuuluivat oleellisena osana erilaiset kesä- ja talvikoulut, joissa opettajina toimi korkeatasoisia koti- ja ulkomaisia asiantuntijoita. Koulut oli suunnattu lähinnä jatko-opiskelijoille, ja niihin liittyi usein jonkinlainen seminaari, jossa nuorilla tutkijoilla oli mahdollisuus esitellä työtään ja tuloksiaan. 1990-luvun puolivälissä tilanne muuttui sikäli, että Suomeen syntyi lyhyessä ajassa useita opetusministeriön rahoittamia tutkijakouluja (graduate school), jotka myös järjestivät kesä- ja talvikouluja. Näin ollen Seura on luopunut tästä toiminnasta, ja painopiste on siirtynyt Suomessa järjestettävien kansainvälisten kongressien tukemiseen.

Palkinnot

Seura valmistelee vuosittain esityksen, jonka perusteella Tietotekniikan Tutkimussäätiö jakaa palkinnon ansiokkaalle väitöskirjalle. Seura jakaa vuosittain palkinnon myös ansiokkaalle pro gradu -työlle tai vastaavalle loppututkintoon johtavalle opinnäytetyölle.

Palkitut kautta aikain | Väitöskirjapalkitut | Gradupalkitut

Palkintojen verotus

Lehti

Seura julkaisee omaa Tietojenkäsittelytiede-lehteä. Lehden tarkoituksena on välittää tietoa suomalaisesta tietojenkäsittelytieteiden tutkimuksesta alan tutkijoiden kesken, sekä tehdä tätä tutkimusta tunnetuksi elinkeinoelämälle. Artikkeleissa esitellään tutkimustuloksia alan ammattihenkilöiden kannalta yleistajuisessa muodossa. 

SIG-toiminta

Seurassa toimii tällä hetkellä kolme SIG-ryhmää:


Päivitetty 2.3.2010
webmaster(at)tkts.fi